(2015-2017)

Elämä jatkui naapuri asunnoissa ennallaan. Mies alkoi tehdä yllättäviä katoamisia, humalassa siis. Nämä tietenkin aiheuttivat mustasukkaisuuskohtauksia, kiukkua ja surua. Parhaimmillaan taisin olla puhumatta ja ottamatta yhteyttä parisen viikkoa, ennen kuin asia selvitettiin. Kuinkahan monesti lapset olivat sovunrakentajina ? Muutoin edelleen arki selvinpäin jatkui yhdessä.

Miehessä alkoi näkyä alkoholinkäytön seuraukset pikkuhiljaa, masennus ja huoli selviämisestä lisääntyi. Raskaimpia hetkiä olivat varmaan ne, kun kaikki lapset olivat paikalla. Minun tehtäväni oli pitää paletti kasassa niin, ettei lasten tarvitse kärsiä ja jokaisella on perustarpeet huolehdittu. Seksielämä kutistui vain humalaseksiin. Yllättävää, että minulla on kohtuullisen vähän selkeitä muistikuvia näiltä vuosilta. Paras muistoni seksistä, on se, kun lähdimme kauniina kesäpäivänä kiertämään mökkitien haaroja.. se taisi olla viimeinen kerta. Vuosi sitten.

Jokainen lasten loma-aika pyrittiin viettämään yhdessä normaalisti perheenä. Alkoholi nousi koko ajan enemmän riidan aiheeksi. Luulen kyllä, että suurimmat syyt taustalla olivat ne, etten minä saanut huomiota ja rakkautta. Alkoholi on vain niin paljon konkreettisempi syytettävä kuin se, että toinen on poissaoleva. Tokihan minäkin sain syytöksiä osakseni. Olin huono kasvattaja ja vanhempi, ulkonäköni sai toisinaan kritiikkiä ja osa luontenpiirteistänikin. Eniten vanhemmuuden haukkuminen kyllä sattui, silloin kun teet parhaasi. Tämä ajanjakso ei ollut onnellinen. Toki siellä oli joitain hetkiä, jotka saivat hymyilemään ja muistamaan miksi tämän ihmisen mukaan lähdin. Hieman ihmettelin, miksi vierailut vähenivät vähenemistään muiden luona tai miksi ystävyyssuhteita tuntui olevan vähemmän. Jossain vaiheessa kuulin, että kyseessä on yletön alkoholinkäyttö ja sen aiheuttamat käytösongelmat. En tiedä, mikä lienee totuus. Sen tiedän, että itse olen koettanut käyttäytyä aina niin hyvin kuin taidan. Junttihan minä olen, mutta yritän parhaani.

Usein olen kysynyt, että mikä tämä meidän juttu on ? Kertonut tunteeni ja pyytänyt vastaamaan. Tuskaista on kuulla, että parisuhteesta keskusteltaessa sanotaan: se juna meni jo, sitähän jo koetettiin. Silti minua vaaditaan ja pyydetään, syyllistetään ja toivotaan vierelle, lähelle, kaveriksi, seuraksi, yöksi.. Ja kun annan kaikkeni, siltikään en tarpeeksi. Ikinä en anna tarpeeksi, aina olen liian vähän aikaa, aina vaan käyn, aina vaan teen niin vähän. Syyllisyys on ollut melkoinen taakka kantaa. Ei sillä, sitä syyllisyyttä taitaa riittää vielä pitkän aikaa.

Ehkä olen vähän kerrallaan yrittänyt valmistaa itseäni eroon. Viime kesänä vein lapset reissuun, vain omani, mummolaan. Viime kesänä ensimmäisen kerran tunsin, etten kykene tai jaksa viedä koko lössiä reissuun ja olemaan ainoa selvinpäin huolehtimassa. Ettei minun rahat riitä koko porukan elättämiseen. Matka meinasi tyssätä ensimmäiseen sataan kilometriin, kun sain niin järkyttävän ahdistuskohtauksen etten kyennyt ajamaan. Onneksi sain nopeasti lääkityksen päälle. Matka lyheni parilla päivällä, koska en voinut olla pois kotoa, mutta ainakin lähdimme. Sain voimaa siitä, että selvisin kaikesta huolimatta.