Täytyy myöntää, että vaikken ole samaa mieltä lasten kasvatuksesta, olen silti pystynyt ottamaan joitakin asioita omaan käyttöön. En hyväksy eikä se istu minun arvomaailmaan, että lasten rangaistukset ovat kohtuuttomia. Esimerkiksi omassa huoneessa istuttaminen päiväkausia ei palvele ketään. Itse olin teininä kuukausia kotiarestissa, opinko siitä mitään? Minä keskustelen liikaa lasteni kanssa. Kasvatusalan ammattilaiset pitävät silti tapaani toimia hyvänä. Ja kuitenkin olen huono vanhempi. Myönnän, että johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys eivät ole hyveitä joissa loistaisin. Rajat kuitenkin asetan lapsilleni, eikä minun tarvitse yleensä tehdä isoja temppuja niitä asettaessa kun ne hyväksytään. En pidä parhaana tapana perheessä, että aikuinen on diktaattori, joka sanelee asiat.

Aikuinen tekee loppupeleissä päätökset yksin, mutta ei se auktoriteettiä murenna jos kysyy myös muiden mielipiteet. Päin vastoin, voisin väittää että meillä aikuisen kunnioitus on korkealla, koska aikuisena kysyn mielipidettä. Ei se minun päätökseen useinkaan vaikuta, mutta jokaisella on kuitenkin tunne että on tullut kuulluksi. Kuulen ajoittain ikäviä haista vittu- kommentteja joista tulee yhdessä sovittu rangaistus. Tiedän, etten aina ole yhtä tiukka ja pidä kiinni rangaistuksista niin tiukasti kuin pitäisi. En ole lähelläkään täydellistä, mutta yritän parhaani.

Rakastan lapsiani ehdoitta ja pyrin tekemään ratkaisuni lasten parasta aatellen. En jätä lapsiani keskenään jollen ole itse lähettyvillä tai muutoin asiat hoitanut. Niitäkin vanhempia on, joiden mielestä alakoululainen voi olla yön yksin kotona. Olen suojelevainen,keskusteleva vanhempi. Ja olen päättänyt, että siinä vaiheessa kun lapseni ovat aikuisia, minä voin olla ylpeä siitä, kuinka fiksuja, sanavalmiita ja omaa päätään käyttäviä lapsia minulla on. Minun on uskottava tähän, koska en pysty muuttamaan itseäni kovinkaan paljon.