Joudun varmaan uusaamaan ahdistuslääkkeet. Suru itsessään ei minua haittaa, ei sekään että itkeä tirautan. Mutta se, että en tahdo nousta petistä, ahdistaa ja sydän hakkaa niin että on paha olla. Se ei ole tarkoituksenmukaista. Luulen, että alan olla ylittänyt sokkivaiheen. Sokkihan se oli. Vaikka ei yllätys. Olen jo pitkän aikaa toivonut konkreettisia todisteita sille, etten vain kuvittele asioita. Etten lue toista koko ajan väärin. Osa helpotuksen tunteesta tulee siitä, etten minä ollutkaan hullu. Minä aavistin oikein.