Tänään oli oman hoitajan luona käynti. Huomasin, että minua ahdistaa, koska laitoin etukäteen kaikki tekstini hänelle. En tajunnut tunnetta ahdistukseksi ennenkuin jälkeenpäin. Kun jäin miettimään miksi, totesin, etten ole vuosiin avannut itseäni oikeasti kellekkään. Kerron vähän sitä yhdelle ja vähän tätä toiselle. 

Selkeästi jonkinlaista ajatustoimintaa käynti herätti, koska en kyennyt kirjoittamaan eilen loppuun tai oikein kunnolla muutenkaan. Jonkin asteista ärsyyntymistä oli myös ilmassa. Siis minä olin kiukkuinen, ilman mitään erityistä syytä. Lapset läksi yökylään joten minä löysin itseni naapurista yökylästä. Kun kyselin että onko pitänyt yhteyttä "ystävään" kertoi että tämä oli soittanut joku päivä sitten ja kysellyt kuulumisia. Kun ihmettelin että miksi et kertonut, sanoi että miksi oisi pitänyt? Ja että onhan sinullakin "se joku mies ystävä" jonka kanssa juttelet... Tämä on aina lause joka saa minut epävarmoille kiville. Ensinnäkään ei ole ketään erityistä jonka kanssa juttelen, totta kyllä että on sekä miehiä että naisia ystävissä mutta ei sellaista jota en voisi esitellä välittömästi myös hänelle. Se johon viittaa, on mies, jonka kanssa jutustelin puolitoista vuotta sitten, ja sanoin että on henkireikä (iso virhe, siitä onkin saanut sitten kuulla)..en ole liki vuoteen jutellut tai edes muistanut koko ihmistä että niin tärkeä henkireikä. Silloin toi lohtua, kun toisella oli niin paljon salaisuuksia ja juopottelua jutella niitä näitä ihmisen kanssa joka ei heilauta tunteita mihinkään suuntaan.