(kevät 2014- 2015)

Tämän jälkeen koin ehkä yhden elämäni onnellisimman ajanjakson. Lapsemme tapasivat toisensa ja me opettelimme tutustumaan toisiamme. Myös selvinpäin. Rakastuin koko ajan enemmän, hoitaja minussa huomasi tietoisesti että tällä miehellä on ollut vaikeaa. Uskoin lähes sokeasti kaiken mitä minulle sanottiin. Pääsin töihin ja asusteltiin yhdessä aina kun oli mahdollista, työni jatkui joten jossain vaiheessa tuli ajankohtaiseksi yhteenmuuttaminen. En hirveästi antanut painoarvoa sille, että eräs taustalla häärinyt naikkonen muisti kertoa minulle että mieheni on mainostanut yhdessä asumista väliaikaisena. Miten olisin voinut, kun seuraavana aamuna soitti tälle ja käski pyytämään anteeksi minulta. Kuinka herrasmiesmäistä ?

Kerkesimme asua virallisesti yhdessä koko konkkaronkka kolme kuukautta kun tilanne alkoi kärjistyä. Alkoholin runsas käyttö, toisen työssä käynti ja lapset ei ole kovinkaan hedelmällinen yhtälö. Yhden ainoa kerran minulle tarvitsi sanoa että painu vittuun, varsinkin, kun se tuli sinä aikana kun olin järkytykseksesi tehnyt positiivisen raskaustestin. Hain asuntoa ja puolen vuoden yhdessä asumisen jälkeen muutin pois. Naapuriin, koska minä en nähnyt tilannetta erona vaan mahdollisuutena taata turvallinen elämä kaikille, ennenkaikkea lapsille.

Tietenkin toisella puolen tämä oli hylkääminen. En usko, että tähän mennessäkään minun perusteluni olisivat ymmärrettyjä. Pahimman loukkaantumisen ohimentyä vietimme edelleen aikaa yhdessä reissaten lasten kanssa. Täytyy myöntää, että se aika, 9-11 kuukautta, uskon edelleen että mies oli uskollinen ja välitti minusta oikeasti. Sitoutui minuun. Monesti olen miettinyt, miten olisi pitänyt toimia. Tilanne oli vain niin solmussa, ettei voitu keskustella tai ratkoa asioita. En nähnyt muuta vaihtoehtoa. Raskaus loppui keskenmenoon, näin jälkikäteen ajatellen ehkä parempi niin. Vaikka olisihan se ruskeasilmäinen poika ollut ihana.

Rakastuminen ja rakkaus on sellainen asia, johon en suinpäin ryntää. Annan silloin kokonaan itseni. Siksi minulla ei ole ollut kuin kaksi vakavaa suhdetta. Toinen lasteni isään ja toinen tähän toiseen neitsyt mieheen, rikkoutuneita molemmat. Minua ilmeisesti viehättää miehet, jotka ovat rikkonaisia ja arpisia. Jotka tarvitsevat minua. Mutta jotka eivät voi auttaa vastavuoroisesti minua. Siksi yritän viimeiseen asti pitää suhteen kasassa. Kuinka monesti läheiseni kysyivät, että miksi sinä olet tuollaisessa suhteessa? Mitä saat siitä ? Aina jotain sopertaen perusteluiksi, kuullen itsekkin kuinka ontoilta selitykset tuntuivat. Jossain vaiheessa lopetin kertomasta, mitä minulle kuuluu, en pyytänyt enää apua kun tuntui pahalle.