Yritän muistuttaa itseäni, että enää ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että annan aikaa omalle perheelleni. Tai omille harrastuksilleni. Silti jäytävä kipu ja tuska on koko ajan olemassa. Vaikka sitä reunustaakin helpotuksen tunne, itku on herkässä ja tunne, että en selviä tästä koskaan.

 

Niin, taas yksi erotarina. Sitähän tämä on. Viisi vuotta taivaisiin asti ulottuvaa onnentunnetta ja helvettiin vievää epäilystä, pelkoa ja huolta. Ja kaikki päättyy siihen kun löydän toisen naisen alasti mieheni vierestä. Mieheni, joka muistaa väittää näissä tilanteissa ettei meillä ole parisuhdetta. Tämä on yksipuolinen näkemys siitä, miten minä olen kokenut asiat.

 

Mitä suhde sitten on jos minä olen se, jota pydetään ensisijaisesti mukaan, myös niihin hetkiin kun tiedetään etten tule. Tai jaan arjen lapsineen. Siivoan, huolehdin, rakastan. Makaan vieressä elokuvaa katsellen, silitän ja rapsutan. Minulta kysytään, mitä ruokaa olet aatellut tänään ? Pyydetään että haen lääkkeet, tupakkaa, tulen kuuntelemaan murheet?

 

Ehkä se ei ole parisuhde, ehkä se olikin sitten vain hyväksikäyttösuhde.

 

Olen miettinyt, että olisiko tarpeen kirjoittaa kaikki alusta asti ylös. Se voisi muistuttaa minua siitä, että olen tehnyt enkelin töitä monta vuotta saamatta tai odottamatta itselleni mitään. Ehkä se muistuttaa minua myös siitä, että olen nainen joka ansaitsee kaikkein parasta. Ehkä se muistuttaa myös siitä, että elämä jatkuu, ehkä jopa viisaampana.

Summasummarum. Olen tavannut ihania ihmisiä, joita en olisi ilman tätä suhdetta tavannut. Ihmisiä, jotka ovat omalta osaltaan helpottaneet koti-ikävää vieraalla paikkakunnalla. Olen päässyt tekemään asioita, joita en olisi muutoin koskaan päässyt tekemään. Olen saanut rakastaa paljon.